Tapahtumat

Tolvan Suvun suurtapahtuma
5.7.2014 klo12.50

Dahlmanien suvun edustajat myös erityisesti tervetulleita!

Tampere–Turku tieltä (vt9) 4 km Punkalaitumen suuntaan, tapahtumapaikka merkitty. Paikoituksen ohjaajat. Paikoitusalueelta siirrytään saattueena Vanhan sakastin alueelle, ohjauksen mukaan.

Tolvan suursuvun hautakiven konservoinnin päätöstapahtumana DAHLMANIN HAUTAMUISTOMERKIN LASKU VUONNA 1796

Näytelmän muodossa, käsikirjoitus Eija Järvinen, näyttelijät Urjalankylän näytelmäpiiri, mieskuorolaulajia ja muita. Mukana Nuutajärven lasitehtaan patruuna, Dahlmaneja, kappalainen, ym. ja suurtapahtuman osanottajat. Osallistujia pyydämme tulemaan paikalle mielellään pukeutuneina vanhahtaviin asuihin, ajoneuvot voivat olla muitakin kuin hevosvetoisia. Kannattaa vähän tapailla ennakkoon virttä 532 (nykyinen virsikirja) ”Taas siunattu päivä…”. Saattoväki kahvitetaan läheisen kesäteatterin luona, jonne myös siirrytään saattueena.

TOLVAN SUURSUKU RY 10 VUOTTA – NÄYTTELY

Kahvittelun jälkeen siirrytään parisataa vuotta eteenpäin tutustumaan yhdistyksemme alkutaipaleeseen viereisellä Urjalankylän koululla.

Palkitsemme ansioituneita.Monenlaista aineistoa esillä matkan varrelta. Ehkä joku puhekin, muistoja matkan varrelta ja ”sana on vapaa”.

Seuran tuotteita pinsseistä isännänviiriin ja julkaisuja, myös myynnissä. Ja mitä vielä keksimmekin järjestää. Yleistä seurustelua sukulaisten kesken. – partiolaiset myyvät muurinpohjalättyjä ja makkaraa – läheinen Urjalan museo avoinna 11–17

”KAHEN AKAN LOUKUSSA” Klo 15 / 15.30

Urjalankylän näytelmäpiiri esittää kesäteatterilla, käsikirjoitus Heikki Luoma, ohjaus Lasse Kanerva – väliajalla kahvitus – erikoisnäytös meille.

Osallistumismaksutiedot jäsenille Tolvan Postissa, muille www.tolva.fi tai Marja-Leena Järvinen (marja-leena.jarvinen@sullen.fi) Tolvan suursuku ry:n jäsenet 17 € / henkilö Muut osallistujat 27 € / henkilö

Yleishyödylliseen yhdistykseemme voivat liittyä myös kannattajajäsenet.

’Seuran jäsen’ hinnalla / henkilö pääsevät: yhdistyksen jäsen sekä hänen puolisonsa ja kotona asuvat lapset

Kommentointi on suljettu.